torstai, 1. tammikuu 2009
Kylmää faktaa
Elämä on pään sisältä todella sekaisin. Minulla on muutamia hyvin vahvoja ajatuksia maailmasta, mutta muuten olenkin erittäin sekaisin. Ei olekaan kaukaa haettua, että joku sanoisi minua hulluksi. Ehkä tässä vaiheessa tärkeää on saada järjestys takaisin elämään. En voi väittää tämän olevan kauheaa aikaa -päinvastoin, olen nauttinut tästä enemmän kuin ikinä olen ajasta nauttinut. Pitänyt kiinni, mutta ollut jouten. Pelännyt, ihmetellyt, viihtynyt, katsellut.
Päästin itseni hiukan tarkoituksella lösähtämään. Miltä tämä olotila tuntuisi? Kyllästyin rajoihin ja määritteisiin. En vieläkään erityisesti kaiva niitä, mutta ne luovat turvallisuuden tunnetta. Tai paremmin, kun elää rajoissa, on hienoa päästää niistä irti. Sen onnen tunteen takia rajoissa kannattaa elää. Jos rajoja ei olisi, ei olisi sitäkään onnea.
Kyllä voisin vielä pari viikkoa pitää kevyesti Lomaa, vaikka koulu alkaa viiden päivän kuluttua.
sunnuntai, 16. marraskuu 2008
Elän siis olen
Kirjoitin kerran harmaassa ahdistuksessani runonpätkän
En näe
kuule
tunne
Ymmärrän
Pohdin
Analysoin
En uskalla olla
vastaanottaa
se vaatii rohkeutta
Vetäydyn mietteisiin
kaavojen
käsitteiden maailmaan
Tämmöinen kriisi on nyt siis meneillään. Tänään olin kuitenkin iloinen ja onnellinen. Puskeeko huomenna jo harmaa arki? Luulen, että voin itse siihen olla vaikuttamassa.
sunnuntai, 9. marraskuu 2008
Elämä on kummallinen tarina.
Olin tämän päivän näytelmäharkoissa. Ylihuomenna (itse asiassa huomenna koska on jo yli keskiyön) on enska siis ensi-ilta. Mua pelottaa, että mä unohdan jotain. Ei mua pelota, mua ärsyttää se jo valmiiks. Oon myös väsynyt olemaan itsekriittinen. Jännittää jutun julkisuuspuoli. Siellähän on ihmisiä katsomassa! Mitä helvettiä se tarkoittaa.
Sodat ovat politiikkaa. Koulujen historian tuntien opetus sodista: Napoleonista sun muista, onkin vain puhdasta sen ajan ulkopolitiikan opetusta. Toki monimutkaista ulkopolitiikkaa on pitänyt yksinkertaistaa koulukirjoihin esittäen ne draaman eli jonkinlaisen tarinan muodossa. Olen taas yhtä tietoa viisaampi.
Yksinolo on kivaa. Olettaen tietysti, että se on omaehtoista. Se on yksi turvallisimmista tilanteista, ja laiskalle ihmiselle se on kivaa.
tiistai, 8. heinäkuu 2008
Träd, år, öre, ge, gå...
Tottakai paikallisessa liedessä on ajastin, ettei varmastikaan jää päälle. Heti lieden yläpuolella on toki palohälytin, että varmasti kaikki rakennuksessa olevat kuulevat kun ruokasi palaa hiukankin pohjaan. Ettei vain mikään syttyisi palamaan. Tottakai ulko-ovi ei voi mennä vahingossa lukkoon, että jäisit ulkopuolelle ilman avainta; ovi pitää lukita ulkoapäin. Tottakai sinun on lajiteltava roskasi, yleistä roskista kun ei lähimain ole: pönttö paperille, metallille, lasille, pattereille, biojätteelle jne jne, että koko piha-alue on täynnä erilaisia roskapönttöjä. Bussin ovessa lukee ruotsiksi: "Ovet ovat automaattiset. Päästä pienet lapset kulkemaan edeltä." Mitäs vielä.
Näin tänään itsestään liikkuvat siivouskärryt keskustassa, jonka omistajaa ei näkynyt mailla halmeilla. Näin myös todella oudosti liikkuvan ihmisen. Pelasin peliä, jossa sanana oli "trädgårdsföreningen", sen sanan sisältä piti löytää uusia sanoja, ja kirjaimia sai sekoittaa mielen määrin: Trädgård, ingen, förstå, grädde, nå, träningen... Saimme niitä yhteensä yli 140.
perjantai, 4. heinäkuu 2008
Spökvandring
Hmm, tuosta edellisestä tarinastani ei kyllä saa mitään tolkkua. Tapahtu sitä ja ainii sitä enne sitä ja sitten tätä ja tuota eiku sitä. Kiirekiire.
Olin eilen katsomassa paikallista teatteria, enkä edes tiennyt meneväni katsomaan sitä ennen kuin olin itse esityksessä! Tiesin vain osallistuvani kaupunkivaellukseen, aiheena aaveet, ja arvelin näkeväni pelottavia rakennuksia. Mielestäni kyseessä oli vaelluksen sijasta ihan teatteriesitys, tosin enemmänkin soveltavaa teatteria (puhunkohan oikeilla termeillä ensinnäkään? :D), koska siinä yleisö liikkui kaduilla paikasta toiseen seuraamaan esitystä, ja koska näyttelijät ottivat yleisöä aika hyvin mukaan. Voi yksi roolihahmo oli ihan mahtava, vieläkin sen ajatteleminen saa suuni kääntymään vienoon hymyyn: hän oli (luullakseni) 1800-luvun torppari, joka muistutti eniten hullua mutta ystävällistä koiraa.
Jännä kuinka elämä on niin vuoristorataa: vaikka olosuhteet eivät juurikaan muutu, maailma voi kääntyä ihan päälaelleen. Ja uudestaan ja uudestaan.