Kahden vuorokauden mittainen hautajaisseremonia. Sureminen. Pala palalta ihmisiä hyvästellessä vuodesta ja  sen hetkisestä elämästä luopuminen. Kipu. Tyhjän päälle jääminen. Sitä sanotaan taitevaiheeksi. Ja surutyöksi.

Rikkinäinen olotila. Itse asiassa en ole halunnut tänään edes ajatella asiaa. Välttely. Tukkoinen olo, haluaisin mahdollisimman nopeasti pois tästä epämiellyttävästä tilanteesta. Lepo ja aika parantaa, valitettavasti ei ole Buranaa tähän hätään keksitty. Onneksi ei. Mihin tämä maailma menisikään.